Kuinka maailma voikaan meitä toisinaan opettaa.
Miksi asioita niin monta täällä joutuu oppimaan?
Yhden päivän kerrallaan me täällä kuljetaan elämää.
Päivät toisiansa ei muistuta sittenkään...
Huominen, kaltainen eilisen ei oo, mä tiedän sen.
Kuin hiekan autiomaan, sen tuuli vie mukanaan.
Huominen, kaltainen eilisen ei oo, mä tiedän sen.
Päivää seuraavaa mä jaksan odottaa...
Mihin maailma viekään; ehkä suuntaan oikeaan?
Joka päivä meillä kiire on tulevaisuutta odottaan.
Kun näen tumman taivaan ja laskevan auringon
silloin tiedän: tämä päivä jo kohta ohi on.
